malli

lauantai 13. marraskuuta 2010

Ja vielä kesällä julkaistu juttu Kalevassa



(Kaleva 21.6.2010)

Äiti sukeltaa miniatyyrien maailmaan


Arja Pekkala

Kemi Kotinsa keittiön pöydän ääressä istuva nainen on syventynyt miniatyyrikokoisen crocks-kengän tekemiseen.

Haukiputaalta Kemiin miehen opintojen perässä muuttanut perheenäiti Outi Arontie hurahti viisikerroksisen nukkekodin tekemiseen 2004.

Nyt talo on kalustettu miniatyyrikokoisilla kalusteilla, sisustustekstiileillä, kukkamaljakoilla, kristallikruunuilla ja muilla kotiin kuuluvilla asioilla.

”Nukkekotiharrastajan täytyy osata katsoa nukkekotia ja sinne tulevia tavaroita miniatyyrikoossa, minisilmälasien lävitse”, Arontie sanoo.

Miniatyyriesineiden tekemistä hän on opetellut itse, netistä löytyvien ohjeiden avulla ja Torniossa nukkekotiharrastajien kerhossa.

”Nukkekotia tehdessä olen oppinut myös sähkötöiden tekemistä, poraamista sekä sisustus- ja kalustesuunnittelua minikoossa”, Arontie nauraa.

”Yleensä nukkekodin sisustukseen tulevat materiaalit löytyvät kotoa, ystäviltä, kirppareilta tai harrastustarvikeliikkeistä. Valmiita kalusteita ja tavaroita hankin vain, jos en pysty tekemään niitä itse. Pidän myös blogia netissä, jossa kerron nukkekotiharrastuksestani ja tekemistäni esineistä.”

Pikkuisessa talossa on seitsemän huonetta ja viisi kerrosta sekä pihamaa.

Pelkästään talon tekemiseen Arontieltä meni vuosi.

”Kaksi aiemmin tekemääni nukkekotia lahjoitin kummitytöilleni. Nykyisen nukkekodin tein perheellemme.”

Käsityöihminen Outi sanoo olleensa nuoresta saakka, jolloin hän ompeli ja kutoi itselleen vaatteet.

”Nyt nukkekotiharrastus vie kaiken vapaa-aikani. Vieläkään talo ei ole valmis, sillä sieltä puuttuu perhe eli vanhemmat, tyttö ja poika sekä vauva, jotka teen itse.”

Nukkekodissa on rautalangasta tehty tuoli, maljakoksi valikoitui kaulakorun osa, kristallikruunuun on punottu pieniä helmiä ja nukketalon pihalle on tehty kuusia lumiseen maisemaan.

”Vaikeinta oli keittiön kaappien tekeminen. Tein ne parketinpaloista, pahvista ja jäätelötikuista. Mieheltäni syntymäpäivälahjaksi saamani kuumaliimapyssy on ollut kovassa käytössä.”

Hän myös vaihtaa nukkekodin sisustusta eri vuodenaikojen mukaan tekstiilien ja koristeiden avulla. Jouluna miniatyyritaloon tulee jouluvalot ja pääsiäisenä somisteena on narsisseja ja pajunkissoja.

Äiti saa ideoita nukkekodin sisustukseen perheen miesväeltä ja television sisustus- ja puutarhaohjelmista.

Outi Arontien nukkekodin miniatyyrikalusteet ovat kooltaan yhden suhde kahteentoista.

Kivituikku ja viinilaseja



Kullan väriset viinilasit ovat minun tekemäni. Kuppiosa on nyörin pää, jalka on pieni naula ja tuo pöytää vasten oleva osa (en tiedä nimeä) on muovinen helmi. Ja viini on punaista kuumaliimaa.




Makuuhuoneen takan reunalla on kivituikku. Se on tehty Wichy-pullosta leikatusta muovin palasesta ja teipistä.

Vielä sänkyjä...



Tämän sängyn olen tehnyt jo aiemmin jäätelötikuista ja hammastikuista. Nyt sain vihdoin sen maalattua ja tehtyä petivaatteet. Nyt se koristaa perheen pojan huonetta.




Tämä perheen tytön sänky on tuunattu alla olevan kuvan sängystä. Lisäsin tolpat jokaiseen kulmaan ja maalasin uusiksi. Uskaltauduin jopa kokeilemaan koristemaalausta ja omasta mielestäni onnistuinkin ihan kivasti. Petivaatteet tekaisin mm. unikkokankaasta. Oikein prinsessan unelma tämä huone. Maton päällä ovat tekemäni vaaleanpunaiset Aino-tossut.

Sänkyjä

Viime tiistaina nukkekotikerhossa oli aiheena sängyt. Leenan ohjauksella teimme edestä vedettävät sängyt. Ja kuten tavallista, homma "hieman" laajeni minulla kotona... ;) Tein lisäksi vanhempien parisängyn ja koristelin vauvalle ostetun sängyn.











Täällä uinuva pieni poikavauva onkin vielä tätänykyä talon ainut asukas. :)

Leipomuksia

Yks mukava tiistai-ilta keräännyimme Kaisan keittiön pöydän ympärille leipomaan taikataikinasta leivonnaisia. Olikin tuottoisa ja mukava kerhokerta! Tässäpäs minun aikaansaannoksiani:




Orkidea

Noniin, nyt on vihdoin kuvia napsittu.

Syksyn mittaan on tehty nukkekotikerhossa vaikka mitä mukavaa. Tässä orkidea, joka tehtiin HoO: n ohjauksessa. Oli kyllä pienen pientä näperrystä, mutta taisimme kaikki saada orkideat uuniin. Se on tehty massasta ja kovetettu uunissa.



Vieressä on edelleen pääsiäisen pajunkissat. Hyvin on säilyneet... ;)